maanantai 28. kesäkuuta 2010

Valkosuklaa-pannacotta




6 annosta

3 liivatelehteä
100g valkosuklaata
2 dl maitoa
3 dl kuohukermaa
2 rkl hienoa sokeria

Koristeeksi
1 dl mustikoita
2 dl vadelmia
3 dl mansikoita
0,5 dl mansikkalikööriä

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä viitisen minuttia.
Kiehauta maito ja kerma, lisää joukkoon paloiteltu valkosuklaa ja sokeri, sekoita tasaiseksi. Puserra liivatelehdistä vesi ja liuota ne lämpimään kermaseokseen. Jaa seos laseihin, laita kylmään hyytymään n. 4 tunniksi. Valmistele marjat juuri ennen tarjoilua. Sekoita marjojen joukkoon likööri ja jaa marjaseos annosten päälle.


sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Mansikka-juutotorttu


No niin tulipa sitä viimeinkin otettua kuva leipomisestaan.
On sitä tullut leivottua joulukuun jälkeenkin paljon, mutta aina unohdan ottaa kuvan. Huomion vie niin tuo pieni murunen :)
Mutta tämä ohje on Ulla Svenskin Lempileivonnaiset-kirjasta.
Hyvää on !

perjantai 4. joulukuuta 2009

Valkosuklaajuustokakku


Suklaapohja:

175 g dominokeksejä täytteineen
50 g rasvaa sulatettuna

Täyte:

5 liivatelehteä
200 g valkoista suklaata
0,5 dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa

Murenna keksit monitoimikoneessa tasaiseksi jauheeksi. Keksit voi myös murskata kaksinkertaisessa muovipussissa esim. kaulimella. Lisää sulatettu rasva ja sekoita tasaiseksi. Leikkaa irtopohjavuoan kokoinen leivinpaperi vuoan pohjalle ja painele keksiseos vuokaan leivinpaperin päälle.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin 5 minuutiksi. Vaahdota sokeri ja kanamunat vesihauteessa. Kiehauta kattilassa vesi ja vatkaa munat ja sokeri teräskulhossa tai -kattilassa kiehuvan veden päällä. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Vaahdota kerma toisessa kulhossa. Yhdistä vaahdot ja lisää vatkaten joukkoon tuorejuusto ja jäähtynyt suklaa. Kiehauta 1/2 dl vettä, purista liivatelehdistä vesi pois ja liuota lehdet kiehuvaan veteen. Lisää liuos vatkaten täytteen joukkoon. Hyydytä kylmässä mieluiten seuraavaan päivään. Tarjoile tuoreiden hedelmien tai marjojen tai raikkaan marja- tai hedelmäkastikkeen kanssa.

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Suussa sulava suklaakakku


200 g taloussuklaata
200 g margariinia
4 munaa
2 dl sokeria
4 rkl kaakaojauhetta
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kuorrutus

150 g taloussuklaata
1 dl kermaa
1 rkl margariinia

Voitele ja korppujauhota halkaisijaltaan 24 cm:n irtopohjavuoka. Sulata suklaa ja margariini yhdessä vesihauteessa. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sulatettu ja jäähdytetty suklaa-rasvaseos. Siivilöi kaakaojauhe jauhojen sekaan ja sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhot kevyesti nostellen taikinan sekaan. Levitä taikina tasaisesti vuokaan ja paista kakkua 175 asteessa noin 45 minuuttia. Valmista kuorrutus. Kuumenna kerma kattilassa, mutta älä keitä. Lisää sekaan suklaa ja margariini. Sekoita, kunnes kuorrutus on tasaista. Anna jäähtyä hieman ja kuorruta kakku.

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Persikka-rahkatorttu


Tämä ohje on uudesta Pirkka-lehdessä. Oli hyvää :)
Pohja:
1 pkt (400 g) Pirkka murotaikinaa (pakaste)

Täyte:
1 tlk (250 g) Pirkka maitorahkaa
1 tlk (2 dl) Pirkka vispikermaa
3 Pirkka Parhaat kananmunaa
1 sitruunan raastettu kuori
1/2 dl sitruunanmehua
3/4 dl sokeria
2 tl Pirkka vanilliinisokeria

Pinnalle:
2 tlk (à 425 g) Pirkka persikkaviipaleita
1 dl vettä
1/2 dl hyytelösokeria

1. Painele sulatettu murotaikina piirakkavuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle ja reunoille. Pane vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

2. Sekoita rahkan joukkoon vispikerma, munat, sitruunan raastettu kuori ja mehu, sokeri sekä vanilliinisokeri. Kaada täyte vuokaan ja paista torttua 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 25 minuuttia.

3. Anna tortun jäähtyä. Valuta persikkaviipaleet hyvin ja asettele ne tortun pinnalle kauniisti. Kiehauta vesi ja lisää hyytelösokeri koko ajan sekoittaen. Kun liemi kiehahtaa uudelleen nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä pari minuuttia. Lusikoi lientä persikoiden päälle ensin ohuelti sitten runsaammin. Tarjoa torttu kylmänä.

lauantai 6. joulukuuta 2008

Suklaajuustokakku


Tuli tehtyä ensimmäistä kertaa juustokakkua ja tämä suklaajuustokakku olikin aivan mielettömän hyvää. Tätä täytyy tehdä toistekin!
Ohjeen löysin vanhasta Maku-lehdestä.

Pohja
1 pkt (175 g) kaurakeksejä
75 g margariinia tai voita

Täyte
4 liivatelehteä
200 g tummaa suklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 1/4 dl sokeria
2 tl vanilijasokeria
2 keltuaista
2 valkuaista
2 dl kuohukermaa
2 rkl kiehuvaa vettä

koristeluun
suklaarouhetta tai mitä vaan keksitte :)

Pane leivinpaperi irtovuoan ( 24 cm ) pohjalle ja kiristä panta niin, että paperi jää väliin.
Hienonna keksin monitoimikoneessa ja lisää sulatettu rasva ( mä murskasin keksit morttelissa, koska jäi monitoimikoneeseen aina jumiin)
painele keksiseos vuoan pohjalle tiiviisti.
Upota liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa.
Sekoita tuorejuusto, puolet sokerista, vanilijasokeri ja keltuaiset keskenään.
vaahdota valkuaiset ja puolet sokerista kovaksi vaahdoksi. vatkaa myös kerma vaahdoksi.
Yhdistä tuorejuusto, suklaa,valkuais-ja kermavaahto keskenään.

purista liivatelehdistä kylmä vesi pois ja liuota ne kuumaan vesitilkkaan. Kaada hieman jäähtynyt seos ohuena nauhana täytteeseen samalla sekoittaen.

Kaada täyte keksipohjan päälle. nosta kakku jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi mutta mieluiten seuraavaan päivään.
irrota kakku veistä apuna käyttäen vuoan reunoilta. avaa irotpohjavuoka ja siirrä kakku tarjoilualustalle.
Koristele kakku.

lauantai 15. marraskuuta 2008

Brownies-keksit


Tässäpä on aivan ihania keksejä. Kannattaa kokeilla ! Ohje on uudesta Yhteishyvä lehdestä.


5,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1,5 tl soodaa
1 tl suolaa
250 g sulatettua margariinia
1,5 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
200 g tummaa suklaata
1 dl kookoshiutaleita
Sekoita jauhoihin kaakaojauhe, sooda ja suola. Sekoita hieman jäähtyneeseen margariinisulaan sokerit ja lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Siivilöi jauhoseos sekä rouhittu suklaa ja kookoshiutaleet taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Nostele lusikalla nokareita leivinpaperoidulle pellille. Jätä hieman leviämisvaraa. Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia.