sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Mayanin kakku

Tämä on aivan ihanaa herkkua, ehdottomasti kokeilemisen arvoinen! Monta työvaihetta kyllä on, mutta se kannattaa.

Iso astia
200 g margariinia (pehmeä)
1 dl sokeria
6 keltuaista
2 rkl brandya, likööriä. Itse laitoin Vana tallin likööriä

Sekoita edellä mainitut käsin.

Sulata 200g talousuklaata ja lisää edelliseen seokseen.

Toinen astia
6 valkuaista
1 dl sokeria
-Sekoita vaahdoksi ja lisää edelliseen seokseen.

Siirrä puolet toiseen astiaan, jääkaappiin viilenemään.

Toiseen puoleen taikinasta lisää
7 piparkakkua murskattuna sekä
1 tl leivinjauhetta.
Laita tämä osa isossa voidellussa astiassa uuniin, 175 astetta n. 30 min.

Ota pois uunista ja anna jäähtyä.
Lisää kylmä puolikas (jääkaapista) jäähtyneen pohjan päälle (raaka taikina).
Vatkaa päälle kermavaahtoa...mutta älä lisää siihen sokeria, koska muuten tulee liian makeeta.
Kakussa on siis kolme kerrosta.

noin. huhu :) Ohje voi vaikuttaa aika sekavalta, mutta se on oikeesti yksinkertainen :)
Tässä pari kuvaa matkan varrelta.


Ylhäällä: "raaka" taikina kaadetaan uunista tulleen pohjan päälle.


Lopuksi lisätään kermavaahto. Vähän haarukalla sekoittelin, joten tummaa näkyy päällä.


Ja tässä lopullinen herkku valmiina syötäväksi !

10 kommenttia:

Kirsi kirjoitti...

Onpas mielenkiintoinen ohje!! Näyttää ja kuulostaa herkulta!!

hemuliina kirjoitti...

Herkullisen näköisä! Täytyypi kokeilla johonkin väliin... =)

HerkkuKirppu kirjoitti...

Herkullisen näköinen :P

Anissette kirjoitti...

Aika metka, ei voi muuta sanoa! Ilman työvaihekuvia olisi jäänyt mulle aukeamatta vaikken blondi olekaan ;o)

Ilona kirjoitti...

Juu, voi siis vaikeelta ohje kuulostaa. Mutta, kun alkaa tekemään niin kyllä se samalla aukee. Mä oon blondi ja hyvin sen sain tehtyä :)

Manna kirjoitti...

Ihan samperin hyvä jälkiruoka! OIkein ihanan suklainen pohjakin ja just sopivan makee höttövaahto päällä, nam! Ja Vana Tallinn sopi kuin nyrkki silmään.. ;)
Taas jäi kuola vaan kielen päälle ku ei saanutkaan enempää. :D

Manna kirjoitti...

Ps. Hieno uus raikas lookki sun sivuilla! :)

Kate kirjoitti...

Tämä on varmasti ihanan makuista!!

Anonyymi kirjoitti...

Kivan erilainen ohje ja herkullisen näköistä, nams! =)

Hannan Keittiön Hanna

Kmsu kirjoitti...

Mielenkiintoinen ohje ja näyttää tosi hyvältä! Tätä pitää kokeilla!:)